Google generation – menetetty tapaus?
Puhutaanpa hetki Google-sukupolvesta. Virallisesti se määritellään vuoden 1993 jälkeen syntyneiksi. Toisaalta me kaikki kuulumme G-sukupolveen. Englannissa keskustellaan juuri, onko sen pelastamiseksi tehtävissä mitään.
Jyrkimmän näkemyksen mukaan on todellinen uhka, että nuoriso menettää informaatiomaiseman kartan. Myönnän, käännös on huono, kielemme tulee metsästä.
Englanniksi: ”Today there is a real danger that kids are losing a mental map of the information landscape”.
Useimmat meistä tekivät koulu- ja opiskelutöitään kirjastossa. Ei tänään. Kirjastossa jo pelkkä hyllyjen ja hakuteosten määrä kertoi paljon tiedon painoarvosta, suhteellisuudesta ja lähteiden suhteista. Sanakirja kertoo jotakin kielen laajuudesta. Tietosanakirjan 30 osaa kertovat jotakin ihmisen ponnistuksesta.
Olen itse opettanut tiedonlähteitä kymmenen vuoden ajan sadoille opiskelijoille ja voin todeta, että näin ainakin oppii arvioimaan käyttämäänsä lähdettä.
Hakusanat taivas tai helvetti ovat taatusti erilaisia luterilaisessa, katolisessa, kommunistisessa tai arabien hakuteoksessa. Got it?
Tekeekö Wikipedia tämän saman? Entä yksinkertainen Google-haku? Ei.
Huolestuttavinta on, että G-käyttäjät eivät pääse vertaamaan lähteitään. He toistavat huonoja (kuusivuotiaan tasolla olevia) hakurutiinejaan eivätkä pääse koskaan pidemmälle. Tiedon lisääntyessä he saavat aina vain vähemmän.
Kuulen jo monen vetävän henkeä: Googlehan on ihan ookoo, mitä jäkytät?
Kysyn: moniko teistä osaa käyttää edes ”lainausmerkkejä” hakiessaan? No eipä noussut monta kättä…
Jos siis haet Googlesta kirjoittamalla ruutuun Sosiaaliturvan kehitys Suomessa saat huomattavasti kehnomman tuloksen kuin panemalla sen lainausmerkkeihin ”Sosiaaliturvan kehitys Suomessa” tai hakiessasi maalari Pertti Virtasta tai ”maalari Pertti Virtanen”, ja tämä on vasta alkua…
Olen seurannut informaatikkojen tasokasta työtä muutamassa kirjastossa. Monet piirittävät aihettaan jopa kahdeksalla erilaisella hakutavalla: tekijän mukaan, otsikon mukaan, aiheen mukaan, luokan mukaan, kielen mukaan, yhdistelmien mukaan (joita voi olla paljon). Google-hakija käyttää näistä yhtä tai enintään kahta…
Voisin yksinkertaistaen todeta, että Googlen käyttäjä on sattuman varassa. Sitä kutsutaan myös hakualgoritmiksi. Vai kuvittelitko jonkun ihmisen poimivan nämä viitteet sinulle…?
Englannissa on juuri julkaistu Ian Rowlandsin raportti, jossa todetaan, että Googlea käytetään, koska se on helppo ja ennustettava. Myös tottumus on toinen puoli: jos tykkäät kokiksesta, se on hyvä juttu Coca-Cola Companylle.
Google kannustaa laiskuuteen. Sen hakutuloksista kelpaavat yleensä ensimmäisen sivun tulokset, toiseen ei enää jakseta perehtyäkään. (Kyllä, siellä on niitä sivuja perässä…)
On selvä, että kirjastojen ja yliopistojen on otettava Google-sukupolvi ja sen tiedonhakutaidot vakavasti, koska opiskelu siirtyy kohti itse- ja etäopiskelua. Aiheet valitaan netistä, kait ne sinne kaikki tulevat…? Alin yhteinen nimittäjä leimaa pian myös akateemista tutkimusta. Koska netti on suuri järjestämätön roskis, sen myöntäminen on jo suuri askel parempaan.
Tällä kirjoituksella en halunnut syyllistää Googlea, en Googlen käyttäjiä enkä kirjastoja. On selvää, että kirjastojen kalliiden ja runsaiden aineistojen on syytä päätyä paremmin asiakkaalle. Tämä lienee kaikkien etu. Myös Googlen. Se viittaa monipuolisen vuoropuhelun tarpeeseen. (Myös Google kehittyy. Nyt lienee menossa versio 6.0.).
Aiheesta enemmän:
Intellectual literacy hour. A new report says libraries will have to change what they do or risk becoming redundant. The Guardian 15.1.2008
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyva ja aiheellinen kirjoitus.
Tosin olisi aiheen huomioiden toivonut viela hieman syvallisempaa keskustelua. Miksi esimerkiksi Google Scholarista ei ollut mitaan mainintaa?
"Google kannustaa laiskuuteen. Sen hakutuloksista kelpaavat yleensä ensimmäisen sivun tulokset, toiseen ei enää jakseta perehtyäkään."
Kirjojen aikakaudella asianlaita oli vieläkin huonommin. Minkä tahansa tiedon löytäminen kirjoista on niin työlästä, että tyydytään ensimmäiseen vastaantulevaan, eikä lähdekritiikistä ole hajuakaan. Google jättää toivottavasti mieleen epäilyn, että nuo toiset sivut saattaisivat kertoa jotain muuta.
Ekholm:
"Jos siis haet Googlesta kirjoittamalla ruutuun Sosiaaliturvan kehitys Suomessa saat huomattavasti kehnomman tuloksen kuin panemalla sen lainausmerkkeihin ”Sosiaaliturvan kehitys Suomessa” tai hakiessasi maalari Pertti Virtasta tai ”maalari Pertti Virtanen”, ja tämä on vasta alkua…"
Toivottavasti et muualla jakelu tuollaisia oppeja.
Paljon parempi olisi kirjoittaa pelkästään
”Sosiaaliturvan kehitys”
ja jakaen
"Pertti Virtanen” maalari.
Hyvä kirjoitus.
Itse olen ollut passiivisesti huolissani informaation hausta, tosin lähinnä tiedon luotettavuuden osalta. Päällimmäiseksi mieleen voi jäädä melko satunnainen näkökulma, Google voi manipuloida järjestystä ja on sitä tehnytkin, ja Wikipedia antaa asioihin nuoren, liberaalin nörtin näkökulman.
Teknisesti omat hakutottumukseni lienevät kunnossa. Käytän säännöllisesti lainausmerkkejä ja vaihtoehtoisia hakusanoja, ja selaan tarvittaessa 50--100 osumaa. Tärkeimmissä tilanteissa käytän myös kilpailevia hakupalveluja.
Ja kieltämättä, olen ihmetellyt, miksi aikuiset ihmiset eivät jaksa käyttää edes lainausmerkkejä.
"Ja kieltämättä, olen ihmetellyt, miksi aikuiset ihmiset eivät jaksa käyttää edes lainausmerkkejä."
Olisikohan syynä se, että ne aikuiset eivät tiedä, mitä saa aikaan, kun lainausmerkkejä käyttää? Ainakaan oma äitini ja pappani eivät tienneet, ennen kuin asian heille kerroin.
Opetaanko peruskoulussa enää, mihin lainausmerkkejä käytetään? Olen kuullut puhuttavan "hipsukoista"...
Googlettamisessa on puolensa, ja tällaisen "perusnörtin" mielestä iso G on luonnollisin vaihtoehto hakukoneiden sekamelskasta.
Varsinkin kun etsii vain asiaa, eikä asian juuria.
Sanokaa nyt hitossa hakukone joka edes lähimainkaan vastaa suurta G:tä?
Makupaloissa oli yksi toinenkin vaihtoehto - suorana linkkinä, mutta en muista enkä tähän hätään viitsi etsiä.
Lainausmerkkien käytön oleellisuutta esimerkiksi Googlella pitäisi korostaa enemmän. Esimerkiksi Jörn Donner kirjoitti uudessa Dictonius -kirjassaan, että hänen nimellään tulee Googlessa niin ja niin monta kymmentätuhatta osumaa, ja kun tarkistin, siihen lukuun päästiin vain ilman lainausmerkkejä. Toisin sanoen jokainen "Jörn" on siinä luvussa mukana. Omalla nimelläni tulee saman verran hakutuloksia, mutta kun pistän sen lainausmerkkeihin putoaa tulosmäärä joihinkin satoihin ja jos lisään lainausmerkkien sisällä olevan nimeni lisäksi vielä työpaikkayhtiöni nimen ilman lainausmerkkejä, putoaa lukumäärä sadan kieppeille. Joten monet luulevat olevansa kuuluisampia kuin ovatkaan.
Eiköhän kirjastossa työskennelleet kuuluneet pieneen vähemmistöön nuorisossa. Vai olla että hyväosaisten eliitti menettää jotakin, mutta tuskin koko sukupolvi.
Suurin osa nuorista on hankkinut mopon viritysohjeensa kavereilta ostarin pihalla tai välitunneilla koulussa. Nyt heillä on lisäksi Google käytettävissä. Mitä he ovat menettäneet?
Itse kuulun jo keski-ikäisiin ja alaa vaihtaneisiin. Ilman nettiä ja sen tarjoamia tietopalveluita siirtyminen alalta toiselle olisi ollut todella hidasta. Nyt pystyn toimimaan asiantuntijana projekteissa, koska minä jaksan kaivaa tietoja netistä. Se on paljon nopeampi, helpompi ja luotettavampi tapa kuin jututtaa pitkään alalla toimineita.
Jutussa on pointtinsa mutta itse vieroksun kirjoittajan harrastamaa yleistämistä. Tietysti blogiin pitää saada kärkeä että lukijoita tulisi lisää mutta kuitenkin ettäkö kokonainen sukupolvi on menetetty?!?!
Samanlaista puppua meille on syötetty mm. radion,television,sarjakuvia,videoiden,pelien ynnä muiden aiheuttamasta uhasta. Ja lopputulos on että tilastojen valossa meillä on maailman fiksuimmat nuoret.
Kouluissa toki tulisi lisätä informaatio kasvatusta ja mediakriittisyyttä. Näkihän sen jo pääministeristäkin mihin lähdekritiikittömyys johti; Microsoftin lahjoittamaan troijan hevoseen.
Tarvitaan ilmeisesti oppikirja (kirja!) "Googlettaminen tutkimusmenetelmänä". Ehkä sellainen onkin jo olemassa. Täytyy olla varsinainen toope, jos nykyaikana aloittaa työnsä menemällä kirjastoon, ellei ole kirjastonhoitaja.
Kun joku kirjoittaa jotain hoopoa muka asiantuntijana kokemattomuuden karvattomalla rintaäänellä, menen ensimmäiseksi kirjastoon: Suomen kaikkiin maakuntakirjastoihin:
http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot
Sieltä selviävät ne, jotka ovat Suomessa mahdollisesti aiheesta jotain kirjoittaneet.
Tekijöiden nimillä pääsee kirjallisuusarvosteluihin sekä esittelyihin, mistä puolestaan saa lisää järkeviä hakusanoja ja löytää ehkä sen Suomen ainoan tai toisen oikean asiantuntijan kyseiseen asiaan liittyen.
Menkää hyvät Googlettajat kirjastoon! Kirjastot tulevat ruudullenne Frank monihaulla.
http://fi.wikisource.org/wiki/Frank_(kirjastohaku)
Onko kirjoittajan mielestä ongelma siis se, että tietoa ylipäätään haetaan internetistä vaiko vain Google ja että sen kautta sitä tietoa haetaan? Kirjoittajan intressit huomioon ottaen on varmaankin se ongelma siinä, ettei kirjoja enää käytetä siihen tapaan kuin ennen? Vaiko se, että kirjastoissa ei vietetä opiskeluiden tms nojalla tuntikausia? Mielestäni se on ainoastaan hyvä asia. Jos kerran internetistä kykenee löytämään tietoa nopeammin ja monipuolisemmin, kuin läräämällä paksuja kirjoja - ei se voi olla pahasta. Eri asia tietenkin on, jos internetin tietotulvasta ei kykene erottamaan oikeaa ja väärää tietoa. Siinä tarkistamisessa taasen voi vaikka käyttää sitä kirjastossa makaavaa kolmekymmenosaista tietokirjasarjaa! Luulen että niissä suurimmassa osassa kirjasarjoja esimerkiksi Pluto mainitaan vielä planeettana. Googlen hakutuloksien mukaan kyseinen kappale on kääpiöplaneetta, kuten se taannoin alennettiin.
Jos minun pitää hakea tietoa, teen sen ensimmäisenä internetistä. Käyttämällä Googlea.
Minusta Suomessa ei kansalaiskeskusteltu riittävästi Pluton asemaa aurinkokunnassamme. On nimittäin kansalaismielipide, minkä mukaan Pluto on edelleen oikea kiertotähti.
Aiheellinen kirjoitus. Tiedolla ja tiedolla on eroa - näin ainakin vielä niille sukupolville, jotka ovat syntyneet ennen Googlea.
Googlesta kaiken saa näennäisen helposti ja nopeasti, ja lisäksi se tarjoaa viihdettä. Aika kovat kilpailuedut! Tähän kilpailuun kirjasto voi vastata vain laadulla ja henkilökohtaisella palvelulla. Oppilaitosten vastuu on opettaa laadukkaille tietolähteille ja kontrolloida, että laatulähteitä käytetään.
Elämmekö tiedon suhteen pragmatismin kulta-aikaa? So. tiedon mediaseksikkyys määrää sen tuottamista ja arvoa. Toisin sanoen, sellainen tieto on tärkeää, joka voidaan joko muuttaa nopeasti rahaksi tai levittää näkyvästi mediassa. Google on pragmatismin ajan mainio ilmentymä.
Jäinpä miettimään, mihin kohdin jatkumoa - jonka toisessa ääripäässä on suunnitelmallinen hakusanoilla piirittäminen ja toisessa ääripäässä ensimmäisten hakutulosten hyväksyminen sellaisenaan - sijoittuu tämä seuraava.
Pohjustuksensa: Firefoxissa on vakiona toiminto, joka mahdollistaa sanan maalaamisen tekstistä ja oikealla hiirennapilla context-menu esiin tuoden valita Google-haun maalatun sanan tai sanojen pohjalta.
Minulla on taipumusta etsiä tietoa jostain aiheesta aloittamalla jollain simppelillä Google-haulla, joka voi koostua yhdestä ainoasta sanasta. Sitten siinä ensimmäisiä tekstejä lukien, lukutapaa intensiivisestä kursiiviseen vaihdellen, pääsen ymmärykseen siitä mitä hakusanoja voisin seuraavaksi kokeilla ja käytän mainittua context-menussa olevaa Google-hakua avataksena välilehteen Google-haun, jota kautta käyn hetken kuluttua myös etenemään.
Googlen pagerank-systeemi on yllättävän hakutulosten järjestelyalgoritmi, vaikka ei toki täydellinen. Ensimmäisiä 30:tä ehdotettua sivustoa läpi käymällä ja niistä jälleen uusia hakusanoja löytäen ja täten uusia hakupolkuja avaten, muodostuu melko nopeastikin - toiminnan sähäkkyydestä ja lukunopeudesta riippuen - vaikutelma siitä, minkälaisia avainsanoja aiheeseen liittyy ja mihin muihin aiheisiin aihe ja avainsanat liittyvät.
Jonkin ajan kuluttua välilehtiini on päätynyt useita erinomaisia tietolähteitä, mutta sitä en vielä siinä vaiheessa pystyisi varmuudella sanomaan, kuinka kattava löydöskokonaisuutena olisi. Jotta sen voisin tietää, minulla pitäisi olla jokin ideaali johon verrata.
Monen asian kohdalla tämä pelkkään Googleen pohjautuva etsintä riittää, mutta jos oikein tietoa alkaa tehdä mieli, niin sitten suuntaan omaa tuotantoa olevan Query composerin tykö, joka luo annetun hakusanan tai -sanojen pohjelta linkkejä kymmeniin muihin hakukoneisiin. Esimerkkihaku:
Query composer: wittgenstein
--
Marko Seppänen
Hoito.org - http://hoito.org
Vastuullinen sananvapaus tukee yksilön kehitystä yhteiskunnan jäseneksi eikä lietso ristiriitoja. Tässä mielessä esikuvamaita ovat mm. Korean demokraattinen kansantasavalta, Islamilainen tasavalta, monet arabimaat sekä Kiinan kansantasavalta.
Tapio ja 100 000 000 eivät löydä toisiaan ja suosittelet harvainvaltaisia ökykapitalistisia maita, joissa henki menisi allekirjoittaneellakin. Tarkoitatko sitä, kuten kerran uhkailit?
Kerro lopultaki yhteytesi 100 000 000.
tapio_o_neva: Mihin tämä lausahduksesi "Vastuullinen sananvapaus tukee yksilön kehitystä yhteiskunnan jäseneksi eikä lietso ristiriitoja." liittyi? Olit klikannut "vastaa"-linkkiä minun viestini kohdalla, mutta ei oikein auennut, että mitä oikein tarkoitit?
niin mene ja tiedä, toisaalta internetistä löytyy paljon sellaista "tietoa", jota ei välttämättä haluta normaalin kansalaisen luettavaksi. Valtamedialla näyttää monesti olevan jo mielipide valmiiksi pureskeltuna. Miten kirjassa painettua voidaan kutsua totuudeksi, mutta netissä julkaistua ei? Loppujen lopuksi kaikki tieto on kyseenalaista. Kyse on enemmänkin auktoriteetista - kuka tiedon tarjoaa. Kun Usa sanoo valtamedian sivuilla, että se ei kiduta, mutta netissä leviää videot ja todistukset, että kylläpä kiduttaa, vie se yhtälailla pohjan painetulta tekstiltä. Myönnän kyllä internetin ongelmallisuuden, mutta mielestäni se on kriittisesti pohdiskeltuna paljon laajakatseisempi "tiedon" ja vahtoehtojen tarjoaja. Se mitä koulukirjoissa kerrotaan esim. tieteestä onkin muutaman vuosikymmenen kuluttua huuhaata, koska olemme kehittyessämme todenneet, että emmepä tienneet silloin. Kirjoista tulee myös luettua tietoa, jota ei olla kyseenalaistettu pitkään aikaan: esim. gravitaatioteoria. Tähän internet tarjoaa paljon vaihtoehtoja, jotka voivat viedä kriittisesti pohdittuna lukkiutuneita ajatusmalleja eteenpäin... Hyvä kirjoitus tosin.
Tieto ei ole ongelma, vaan sen vaihtoehtoinen poliittinen tulkinta. Yleensä lehdillä on valmis maailmankatsomus, jota vain höystetään valikoimalla objektiivisia uutisia, jotka tukevat jo omaksuttua maailmankatsomusta.
* Pertti Klemola: Helsingin Sanomat, sananvapauden monopoli (Otava, 1981)
* Kauko Pietilä, Klaus Sondermann: Sanomalehden yhteiskunta (Vastapaino, 1994)
Ajoittain Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat olleet pulleuden vertauskuvina. Väliin sohii ajoittain myös Iltalehti, MTV3 ja Aamulehti.
Aamulehden toiminta Nokian vesiepidemiassa pitäisi mediatutkia, jos Tampereella on mediatutkijoita enää. Samoin myös Turun Sanomien avoimempi uutisointi - Nokian tapahtumista.
"Hakusanat taivas tai helvetti ovat taatusti erilaisia luterilaisessa, katolisessa, kommunistisessa tai arabien hakuteoksessa. Got it?
Tekeekö Wikipedia tämän saman? Entä yksinkertainen Google-haku? Ei."
Wikipedian hakusanat "Heaven" ja "Hell" käyvät läpi sanan useat merkitykset. Googlen haku taas molemmilla sanoilla viittaa ensimmäisenä wikipediaan. Joten voidaan todeta että tämä perustelu on lähtöjäänkin väärä. Jonka voi kuka tahansa todentaa G-haulla. Got it?
Google indeksoi tunnollisesti Wikipedian jo puolessa viikossa. Jos siis haluaa selittää objektiivisesti jonkin asian niin sen kuin vain kirjoittamaan koko subjektiivinen tietämyksensä Wikipediaan. Toivottavasti joku toista mielipidettä oleva ei heti huomaa....
Internetin hakukoneita (Google ml.) voi käyttää hyvin tai huonosti, aivan kuten kirjojakin. Jos on tyhmä, taidot eivät riitä sen enempää kirjojenkaan ymmärtämiseen.
Joka tapauksessa hakukoneet ja netti ovat tuoneet todella paljon lisää tiedonhakuun.
Mitä tietoa tällainen "tavis" tarvitsee elämässään? Hänen ei tarvitse koskeakaan Googlen hakupalvelimeen tai tietokoneeseen.
Ei sen nuorenkaan. Kirjoja on painettu ja painetaan jatkuvasti, joissa on tietoa.
Mutta sitä en allekirjoita, että hakupalvelimen käyttäjä olisi laiska. Pikemminkin hän on vain ottanut käyttöönsä sen mikä on nykyaikaa. Vuotta 2008.
Nettiin eikä hakupalvelimen yhteen hakutulokseen ei ole luottaminen, jos kyseessä on tärkeä työ. Tärkeä työ voisi olla se, että valmistelen vaikkapa väitöskirjaa. Se pitää olla oikein. Ollaan hankkimassa jotain ainutlaatuista jne.
On totta, että ihmiset eivät osaa käyttää hakupalvelimia. Suorittaa hakua oikein. Käyttää sen erikoisominaisuuksia. Sen kuulee niistä kommenteista, joissa sanotaan "eihän sieltä mitään löydä, kun saan hakutulokseksi miljoona linkkiä"
Vaan niimpä Google säästi eilen minultakin noin 100 euroa, jopa enemmän, silkkaa riihikuivaa, kun eräästä turvakamerasta oli akku käynyt vanhaksi ja se uusia. Soittokierros(puhelimella) tuotti hakutuloksena "ei yhtään osumaa".
Joku toinen, se joka ei tiedä Googlesta mitään, olisi lähtenyt ryntäilemään autolla ympäri kaupunkia. Se vasta kallista on.
Mutta "turvakamera model No:xxxx akku 12 v gel" tuotti hakutuloksen jonka ansiosta saatoin käydä hakemassa akun iltapäivälenkin yhteydessä. Hinta 16 euroa.
Ps. Netistä kyseisen askun olisi saanut euron halvemmalla, mutta se painaa 2.7 kiloa, joten posti ja käsittelykulut olisivat olleet aina lähes ja ylikin 100 euroa.
Tuli mukava lenkki ja takasintullessa se 2.7 kiloa vielä mukavasti painoi repussa.
"Monet piirittävät aihettaan jopa kahdeksalla erilaisella hakutavalla: tekijän mukaan, otsikon mukaan, aiheen mukaan, luokan mukaan, kielen mukaan, yhdistelmien mukaan (joita voi olla paljon)"
Perinteisessä tiedonhaussa tiedon hakija on tosiaan voinut ohjata tiedonhakuaan oman asenteellisuutensa ohjaamana.
Google tuo esiin myös niitä epämiellyttäviä faktoja, joita perinteisessä tutkimuksessa on voitu sivuuttaa tarpeettomina (siis tutkijan valitsemaan näkökulmaan soveltumattomina).
Verkko paljastaa. Suomen ehkä laajin keskustelu siitä, mitä verkossa tai Wikipediassa voi olla, on keskustelu ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin verkkosivujen sisällöstä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Jari_Vil%C3%A9n
Nykyään on hyväksytty, että kansanedustajasta voivat olla tiedot esillä, mitkä ovat "jo muutoinkin olleet iltapäivälehdissä".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jan_Vapaavuori
Vaikka vanhauskoisimman väen mielestä kunnia perinnäiskäsitysten mukaisesti olisi mennyt, silti verkkomaine sen kuin vain kasvaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4ministerin_morsian
Luin Kansallisbibliografiaa ja totesin, että kunnianarvoisasta Algot Untolastakin oli melko tarkka kuvaus hänen yksityiselämästään sekä yhteyksistään sisäasiainministeri von Plehwen murhaan suunnitelleisiin sosiaalivallankumouksellisiin.
1950-luvulla ei olisi ollut mahdollista kertoa koulun harmonin tai kirjahyllyn päällä olevista kipsipäistä heidän todellista henkilöhistoriaansa.
Vastuullinen portaalin pitäjä O S O I T T A A, että maailmassa on toki vaihtoehtoja. http://www.kase.fi/
http://vivisimo.com/search?tb=vivisimocom&query=Sosiaaliturvan+kehitys&x...
http://www.kartoo.com
Ellei asiasta tiedä mitään, kannattanee ensiksi käyttää rypästävää hakua, jotta alkaa hahmottamaan aihepiiriä. Google on sensuroitu joissain maissa, minkä vuoksi eri kieliset versiot poikkeavat toisistaan.
Ehkäpä joku kirjoittaa "Tiedonhaun käsikirja"-nimisen teoksen.
http://fi.wikibooks.org/wiki/Etusivu
Kirjoitus on pääosin tyhjänpäiväistä hölynpölyä. Kirjoittaja kirjastonjohtaja taitaa olla huolissaan omasta ja kollegoidensa työpaikoista.
Googlen missio on informaation demokratisointi. Google on siksi mm. digitoimassa maailmankirjastoa. Globalisaatio iskee myös kirjastotoimialalle ja poistaa turhat toimenkuvat.
Älymystö on aina ollut huolissaan siitä että rahvas saa tietoja muualta kuin heiltä. Älymystö ei ole portinvartijana tiedon valtatiellä.
Globaali digitaalinen kirjasto sekä vapaa ja kaikille avoin verkkoyliopisto jos mikä kiihdyttää innovaatiota ja taloudellista kehitystä ja kaataa viimeisiä norsunluutorneja.
Erikoistutkijan kommentti se vasta hölynpölyä onkin! "Informaation demokratisointi" ei terminä tarkoita sen enempää kuin demokratian tuominen Irakiin, tyhjää sanahelinää kumpikin. Googlen nostaminen jalustalle ainoana tiedontarjoana on naiivi ja täydellinen osoitus laiskuudesta. Maailmankirjaston digitointi varmaan tapahtuu tämän mainostetun "rahvaan" avulla, koska "älymystö" tuntuu olevan erikoistutkijalle kauhea mörkö. Erikoistutkija uskonee kaiken tiedon vain pölähtävän googleen ja avoimeen verkkoyliopistoon kunhan vain googlaa ahkerasti ja linkittää tiedon...
Niin, Google on uusi Aleksandrian kirjasto jossa on kaikki maailman tieto.
Voiko parempaa keksintöä olla?
Google valittiin tänään tulleessa Fortune-lehdessä maailman parhaaksi työpaikaksi. Firman duunareita muiden muassa elähdyttää missio informaation demokratisoimisesta. Tämä on amerikkalaisen avoimen ja vapaan yhteiskunnan parhaiden perinteiden mukaista.
Globalisaatio ja suorat yhteydet sekä vertaiskollaboraatio maailman parhaaseen osaamiseen ja tietämykseen on hermostuttava ongelma eurooppalaiselle virkaälymystölle, joka on saanut aseman ja palkkaa tiedon portinvartijan roolistaan. Missä lisäarvo?
Internetin ja Googlen tarkoituksena on ottaa merkittävä osa maailman tietoliikenteestä Yhdysvaltain haltuun.
Yhdysvallat nimittäin kestää globaalisti paremmin vapaata sanaa kuin nationalistiset, kommunistiset ja islamilaiset totalitarismit tai länsieurooppalainen sosialidemokratia.
Internet ovat liberalismin väline, jolla vapaamieliset voivat vainota kaiken maailman ahdasmielisiä.
Sen sijaan, että pelkästään kauhistellaan maailman menoa muualla, kannattaisi verkko ottaa hyötykäyttöön entistä enemmän Suomessa, koska verkko voi parantaa hallinnon ja hyvinvoinnin laatua myös meillä.
Ellei Internet olisi yhdysvaltalainen keksintö, se olisi paljon rajoitetumpi. Länsieurooppalaiset sosialidemokraatit haluavat kahlita Internetin. Näin ollen vapaan yhteiskunnan viholliset ovat myös Irania ja pohjoista Koreaa lähempänä.
Uskoisin, että Ranskakin poliittinen kulttuuri menee uusiksi, kun mahtipontista julkisivua ei onnistuta tasavaltalaiseliitin nimissä enää ylläpitämään niin kuin ennen.
Internetin voitto on amerikkalaisissa historiikeissä dokumentoitu vapaan markkinatalouden voittona eurooppalaisesta sosialistisesta älymystövetoisesta valtiobyrokraattisesta ylisuunnittelusta. Eurodemareilla oli jos jonkinlaista vastaavaa suunnitelmaa, jossa keskeiset voimat olivat EU, vanhat valtionyhtiöt ja niiden oman edun lobbaus, valtion tutkimuslaitokset sekä "ohjelmat". Sama muuten koski Japania. Raha poltettiin hillittömästi. Eräs tämän eurodemareiden fiaskon alaviite on suomalainen digi-tv-hanke.
Niinpä.
Nyt tilanne on sama energiasektorilla. Eurooppa hakee johtavaa asemaa keskitetyllä säännöstelyllä ja suunnittelutalouden avulla.
Kehitys kehittyy. Kirjakauppaan pääsee taskussa kannettavalla älypuhelimella ja jopa omia kirjoja voi kirjoittaa matkapuhelinmuotoon myytäväksi.
http://www.mobipocket.com/en/HomePage/default.asp?Language=EN
Venäjällä ollaan tässäkin asiassa edistyksellisiä niin kuin Yhdysvalloissakin http://www.mobipocket.ru/ Siellä on niin maksullisia dekkareita kuin digitalisoituja vanhoja kirjoja - maksutta.
Jos haluaa itse mobiilikirjailijaksi niin tässä on taskukirjapaino. Se kulkee esimerkiksi Symbian System 30 3rd alustalla, joka on maailman yleisimmän matkapuhelinkäyttöjärjestelmän 3:s ja viimeinen versio.
http://www.mobipocket.com/en/DownloadSoft/default.asp?Language=EN
Uskoisin, että aloittaa voi vaikkapa matkaoppaiden kirjoittamisella harjoituksen vuoksi ennen kuin siirtyy maailmankirjallisuuden tuottajaksi.
Matkaoppaita voi toki kirjoittaa Wikitraveliinkin
http://wikitravel.org/fi/Helsinki
Tässä puolestaan on verkkoajan kirjaston lehtienlukusali
http://fi.wikisource.org/wiki/Library_Press_Display
Kirjastoista tulee vähitellen tietokantojen markkinapaikkoja:
Lehtienlukusali
http://fi.wikisource.org/wiki/Library_Press_Display
Naxos Music Library
http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/tiedote_naxos.htm
Kirjalogistiikka yhdentyy tietokannoilla
http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot
http://fi.wikisource.org/wiki/Suomen_maakuntakirjastot
Käväisin kirjastossa ja etsin Uutta Suomea. En löytänyt, mutta Hesarin kylläkin. Yritin googlella ja kappas vain.
Näköjään jollekin helppo ja laajamittainen tiedon saatavuus voi olla ongelma.
Tapioneva? Kysymys istutko tietokoneen ääressä kokopäivätoimisesti kaivelemassa meille satunnaisille lukijoille linkkejä? Ainakin tunnut googlen käytön osaavan...
Kun ei tupakoi ja toteaa, että kahvi on haimalle pahaksi, ehtii paljon muutakin.
Suosittelen myös älypuhelinta verkkoon pääsemiseksi. Koska Nokia E90 Communicatorissa on ollut ongelmia niin näytön ja näppäimistön kontaktista kuin myös aluksi heikoista kaiuttimista, ehdotan korvikkeeksi 3,5 G-puhelinta (3g + HSDPA + bonuksena WLAN) Nokia E51:ä. Laite on länsieurooppalaista työtä Nokian viimeiseltä länsieurooppalaiselta tehtaalta Salosta - siis kotimainen.
http://business.nokia.fi/A4579552
http://www.vertailu.info/kannykat/?tuote=Nokia+e51
Innostukseni verkossa olemiseen on alkanut siitä, että johtavat virkamiehet, kunnanvaltuutetut, kansanedustajat, ministerit, kolumnistit ja päätoimittajat ovat maakuntasarjassa ja valtakunnallisessa sarjassa niin piintyneitä painettuun sanaan, vaikka itse asiassa keskustelu kulkee jo jossain muualla.
Linkit ovat tapa tuoda "mielipidekeskusteluun" edes jotain järkeä ja yksi valtakunnallisista edellä kävijöistä on Yleisradio. Maakuntalehdet, jotka elävät pelkästään STT-Reutersin uutisvirrassa eivätkä osaa käyttää
http://www.topix.net :iä, http://www.ampparit.com :ia tai http://www.gazeta.ru :a ovat usein aivan pihalla siitä, mistä maailmassa keskustellaan.
Suomessa kansanedustajat eivät osaa venäjää eivätkä Tuomiojan tapaan ranskaa. Tuomiojalla oli tosin hetken venäjänkielentaitoinen eduskunta-avustaja ulkoasiainministerinä ollessaan, joten täytyy todeta, että ulkoasiainministeri oli varuillaan. Jos Suomessa tutkii saksalaiset, ranskalaiset ja venäläiset lähteet niin on jotenkin omalaatuinen siksi, ettei näkemys vastaa välttämättä iltapäivälehtien kolumnistien oivalluksia.
Näin ollen lähes koko suomalainen uutisvirta on:
1) hidas käynnistymään
2) käynnistyttyään ensimmäiset tunnit Reutersin uutisvirran varassa. Ennen aamukahdeksaan - jolloin toimitukseen tulevat liukuvalla työajalla vanhat ja arvovaltaiset tyypillisen työsuhteen haltijat, ei uutispäivä "käynnisty". Koska näin on, on luottamushenkilöidenkin kommentit arkaistisia, esimerkiksi Venäjää koskien
Jarmo Koponen tekee uraa uurtavaa uutistyötä kirjoittamalla Venäjästä ja panemalla vielä venäläisetkin linkit kohdalleen, jotta jutun voi katsoa perusteellisemmin.
Toinen uranuurtaja on Taneli Dobrowolski
http://www.indpress.fi/fin/index.php?option=com_content&task=view&id=59&...
http://www.moskova.info/
Suomessa ei tosiaankaan tarvitse olla brittiläisen uutisvirran varassa koskien Zimbabvea tai Venäjää, jos esimerkiksi käyttää aikansa verkon lukemiseen.
Jos siis haluatte pysyä ajantasalla niin käyttäkää ainakin http://www.topix.net :iä ja pankaa linkkikokoelma loppuun, koska joku muu samasta aiheesta kiinnostunut voi tietää lisää. Verkossa kirjotettaessa ei kenelläkään ole viimeistä sanaa eikä yksinoikeutta pisteen paikan määräämiseen, vaan kuka tahansa, koska tahansa, millaisella kokemuksella ja ymmärryksellä tahansa voi jatkaa ajatusta. Periaate on muuten juuri sama kuin demokratiassakin...
Tapio on kai ryhmä ryhmä. Hänen kirjoituksensa ovat samastakin aiheesta usein erilaisia. Onko Tapio kommunistipuolueen toimintaryhmä, jonka tarkoitus on tuhota Uuden Suomen lukijoiden palsta.
Tapio on esittänyt jatkuvasti venäläismielista mielipiteitä. Nän väitti virolaisten liittyneen vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon 1940. Moinen uskomaton väite on tyypillistä ultrastalinisteille. Vapaussodasta hän esittää venäläismielistä kantaa. Hän ei tiennyt Englannin osuutta Vapausodan rauhaan Tartossa 1920.
"Nän väitti virolaisten liittyneen vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon 1940."
- En ole väittänyt. Olen väittänyt, että siinä, missä itävaltalaiset, tšekit, virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset antautuivat, suomalaiset ja puolalaiset taistelivat. Puolalaisilla oli lisäksi länsivaltojen turvallisuustakuu ja olivat saaneet Neuvostoliitonkin turvallisuustakuun turvaksensa. Ainuttakaan laukausta ei ammuttu, kun Baltian maat olivat 1939 liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa.
Moinen uskomaton väite on tyypillistä ultrastalinisteille.
- Montako ultrastalinistia tunnet, ja jos tunnet, niin mistä tunnet? Oletko joku käännynnäinen, jonka on todistettava uusi maailmankatsomuksensa kaikkivaltiaan ja koko seurakunnan edessä?
Vapaussodasta hän esittää venäläismielistä kantaa.
- Mikä on venäläismielinen kanta? Mitään vapaussotaa ei ollut olemassa, vaan sisällissota. Virossa oli vapaussota - saksalaisia ja neuvostovenäläisiä vastaan.
Hän ei tiennyt Englannin osuutta Vapausodan rauhaan Tartossa 1920.
- Britannia ei halunnut Suomen tekevän liian aikaisin rauhaa, koska sota oli sille edullista. Britannia sai Koivistolta tukikohdan hyökkäilyihin Kronstadtia vastaan. Holsti kritisoi Viroa Tarton rauhastaan, mikä toi 5% aluetta lisää. Suomi odotti länsivaltojen heikentävän Venäjää lisää, jolloin Suomi olisi päässyt sanelemaan rajansa.
Jos joku tuhoaa Uuden Suomen keskustelupalstan, sen tekevät hra Kivioja, ystävänsä hra Putkinen ja muutamat muut yhden asian inttäjät. Heidän edustamansa kirjoittelu ei ole keskustelua, vaan julistusta, leimakirveen heiluttelua ja sitä rataa. Ei tietoa takaa se, että julistaa omistavansa sen ainoan oikean tiedon.
Olisi sääli, jos uusisuomi.fi latistuisi ennen aikojaan 7päivää -lehdenkin tason alapuolelle, kiitos näiden "keskustelujen". Koska blogitkin toimivat vapailla markkinoilla, on mahdollista, että asiallista ja ilman leimaamista ja ilman suoranaista vääristelyä haluavat keskustelijat hakeutuvat fiksumman keskustelun piiriin (esim. Asko Niskala ja 100 000 000 aatteensa uhria, Tapiolla on hukassa 100 000 000 ja se näkyy kirjoituksissa, ja sitä rataa).
Valitettavasti jouduin nyt pikkasen itsekin leimaamaan, mutta ei tätä enää täysin kohteliaasti muutoin voi sanoa.
Olen johdonmukaisesti vastustanut kaikenlaista sensuuria. Olen huolestunut siitä, ollaanko sittenkään kypsia käymään asiallista ja eri mieltäkin olevan näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua.
Jokainen kommentoija vetää keskustelun tasosta omat johtopäätöksensä.
Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos olen tällä kommentillani tuottanut jollekulle pahaa mieltä.
Erityisesti herrat Putkinen ja Kivioja ovat lähinnä ahtaan aatteensa agitaattoreita.
Herra uskovat olevansa oikealla asialla. Nykyään vain pitäisi olla poliittisesti eurokorrekti, jolloin mielipiteet ovat kuin muoviin pakattua ranskanleipää.
Paino on sanalla usko. Se on tietysti sinänsä hyväksyttävää: toisen uskon kunnioittaminen kuuluu olennaisesti erilaisuuden hyväksymiseen. Mutta oman uskon julkituominen ei tarvitse olla vastapuolta rienaavaa ja halventavaa sekä suorastaan tietoja vääristelevää.
Arvo Salo oli tunnettu huulistaan. Se kuului osana hyvänä pidettyyn debattiin. Muistaakseni Salokin osasi vältellä henkilökohtaisuuksia. Ei keskustelun tarvitse olla räävitöntä, vaikka olisikin täysin eri mieltä asioista.
Eikä sillä ole poliittisen korrektiuden kanssa juuri tekemistä, kylläkin korrektiuden kanssa sinänsä.
Googletin Tapio Nevan ja googlen mukaan hän on Satakunnan kansan toimittaja. Nevalla on välillä hauskoja kommentteja, mutta välillä hän tappaa määrällä muiden halut osallistua. Eikö vähempi riittäisi?
Tiedoksi Katriinalle ja muillekin: Satakunnan kansassa työskentelee tosiaan Tapio Neva -niminen toimittaja, mutta hän ei kirjoita palveluumme.
terveisin
Joonas Kiminki
uusisuomi.fi
Sinänsä vaikuttavaa ja arvostettavaakin, ja vieläpä tähän tiedonhakuaiheeseen liittyen, on se, että uusisuomi.fi:n toimitus näki sen vaivan, että tekivät tarkastuksen tähän nimiasiaan liittyen. Itseasiassa, hämmästelen sitä miksi asia hämmästyttää minua. Ei kai se nyt niin epätavallista voi olla, että jos kaksi nimeä on menemäisillään sekaisin kommenttikirjoituksissa, niin julkaisija ottaa puhelimen kätöseen, pirauttaa toisen lehden toimitukseen ja tekee varmistuksen asiasta.
Sinänsä, asioiden tarkistelu ja varmistelu pitäisikin olla journalisteille itsestäänselviä asioita. Ehkä olen nähnyt ympärilläni liikaa välinpitämätöntä "tuo asia ei liity suoraan minuun, en siis puutu siihen mitenkään" -mentaliteettia, ja tätä kautta asia tuntui niin poikkeukselliselta?
Kun tutkiva journalismi alkaa muistuttamaan rikostutkimusta, se menee harhaan. On sinänsä melko yllättävää, miten helposti Satakunnan Kansan tai jonkin muun lehden imago vaarantuu, ja miten helppoa huomiotaloudessa on hallita imagoilla ja viiteryhmillä.
Itse asiassa ilmeisesti journalisteista lähtenyt mielenkiinto osoittaa, miten kevyellä pohjalla suomalainen journalismi on ja miten heikosti Suomen journalistiliiton jäsenet sekä poliittiset toimittajat tuntevat toisensa ja urheilutoimittajat.
Olisiko Pekka Tiilikainen ryhtynyt puhumaan Aunuksen radionkaan päällikkönä Venäjästä niin kuin Suomen Kuvalehden avustaja Pekka Peitsi eli Urho Kekkonen kijoitti siitä?
Toimittajilla on kaikessa joustavuudessaan ilmeisesti samanlainen universaali usko ammattitaitoonsa kaikessa niin kuin keskuspankkien korkoteoreetikoilla, monilla papeilla ja osalla poliitikoista, jotka ovat jo järjestöissä nousseet tavanomaisen vaalitappion ja eduskunnasta putoamisensa uhan ulkopuolelle.
Uskoisin, että professori Kai Ekholmin varoituksen sanat Googlesta kannattaa ottaa tosissaan.
Aikoinaan Matti Kassila teki elokuvan "Radio tekee murron".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Radio_tekee_murron
Siinä tutkiva journalismi meni rikostutkinnan alueelle. Olisi mielenkiintoista järjestää koe, missä muutama suomalainen politiikan staff writer yrittäisi tehdä tutkivaa journalismia ja menetelmiä verrattaisiin esimerkiksi keskusrikospoliisin menetelmiin.
Toisaalta on sanottava, että poliisikin voi erehtyä. Tilanteessa, missä tarvitaan määrärahoja joko liikkuvalle poliisille lakkauttamisen eli lääninpoliisiin yhdistämisen pelossa tai tilanteessa, missä valtiollinen poliisi uhataan yhdistää keskusrikospoliisiin (mistä ideasta Urho Kekkonen sai erota Etsivän Keskuspoliisin palveluksesta jo 1920-luvulla), muodostuu tilanne, missä poliisinkin on hankittava jatkorahoitus poliitikoille, muusikoille ja mannekiineille tutuin keinoin: vetoamalla yleisöön joko jahtaamalla tangolaulajaa kymmeniä kilometrejä ylinopeudesta tai sitten korostettava Venäjän varustautumista tai tiedustelutoimintaa.
Loppujen lopuksi muuta ei olekaan kuin sananvapaus, säädystä tai säädyttömyydestä eli rahvaanomaisuudesta riippumatta.
Toimittajien ammattitaito ei liene kehuttava. Kuitenkin tiedotusjärjestelmä on paljon heidän varassaan.
Toimittajien elämäkertoja lukiessa huomaa, että alalle ajaudutaan, kun oikea työ tai opiskelu ei ole onnistunut.
Monet väittäävät siirtyneensä toimittajaksi, kun halusivat parantaa mailmaa. Eli taustallaa on jokin nuorena omaksuttu poliitinen uskonto.
Ei kannattaisi unohtaa lähdekritiikkiä. Googlella mennään kirkkaasti harhaan, ellei tutkita asiaa hieman kirkkaammin. Ennen kuin vedät tuonkaltaisia johtopäätöksiä, katso Vivisimolla ja vakuutu, ettei Satakunnan kansan urheilutoimittaja ole juuri koskaan kirjoittanut esimerkiksi maailmanpolitiikasta, Venäjästä tai historiasta mitään.
http://vivisimo.com/search?query=%22Tapio+Neva%22&v%3Aproject=vivisimo-c...
Toisaalta minäkään en ole kirjoittanut urheilusta, vaikkei Uusi Suomi mikään urheilulehti toki olekaan.
Niin kuin professori ja kansallisarkiston johtaja Kai Ekholm jo varoitti Googlesta, kannattaa varoitus ottaa tosissaan ja "jalostaa" hakua hieman pidemmälle.
Tosin ennen kuin toimittajiin tutustuu, uskoo, että tämä vaikuttava ammattikunta kykenisi kirjoittamaan "vapaasti" joutumatta hankkiman aihepiiriin liittyvää yleistietoa aiheesta kuin aiheesta kulttuuritapahtumsita urheiluun ja taloudesta politiikkaan.
Näin ei kuitenkaan ole, vaan toimittajat urallaan erikoistuvat johonkin.
Itse en pitäisi urheilutoimittajaa kovinkaan tyypillisenä yhteiskunnallisten asioiden kommentoijana. Jopa kulttuurihenkilöt ovat alttiimpia kommentoimaan yhteiskunnallisia asioita yleensä omasta lähestymiskulmastaan.
Toinen piirre on se, ettei monikaan toimittaja kritisoi tiedontuottamisprofessoria niin kuin ei lääkärikään lääkäriä tai virkapappi virkapappia. Toimittajan ammatti on uskottavuusammatti, jonka uskottavutta ei kannata suoralla kritiikillä pilata. Vain juristit ja poliitikot sekä järjestöjohtajat riitelevät ammatikseen, jotta kaikki muut saisivat hymyillä ja olla kohteliaita niin halutessaan. Näin ollen on epätodennäköistä, että kyseessä olisi staff writer.
Jos nimi olisi "Tapio Mäkelä" niin mitä sitten kommentoitaisiin?
http://www.google.fi/search?q=%22Tapio+M%C3%A4kel%C3%A4%22&ie=utf-8&oe=u...
Olisiko "varma" päätelmä hiihtäjä Tapio Mäkelä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_M%C3%A4kel%C3%A4
vai joku kymmenistä tai sadoista muista?
Lähes 30 vuosikymmentä sitten Suomenkin televisiossa esitettiin TV -sarja Connections. Sen oli tehnyt James Burke, tieteen historian tutkija.
http://en.wikipedia.org/wiki/James_Burke_%28science_historian%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Connections_%28TV_series%29
Sarjassa käsiteltiin mm suuria keksintöjä ja oivalluksen merkitystä. Esimerkiksi: ruttoepidemian seurauksena oli paljon lumppua, painopaperin raaka-ainetta. Nähtävillä oli vanha keksintö, viininpuristin. Tarvittiin vain eräs Johannes Gutenberg, joka huomasi yhdistää nämä kaksi asiaa. Seurauksena ei ollut enempää eikä vähempää kuin painokone. Maailman mullistava keksintö.
Sarja tuli myöhemmin uusintana. Koska TV:ssä nykyään on valtaisasti muutenkin uusintoja, tämän sarjan voi näyttää kolmannenkin kerran vaikka jonkun joutavamman tilalla.
Netti avaa periaatteessa käsittämättömän mahdollisuuden yhdistellä ja myös tuottaa uutta tietoa, koska lähteet ovat helposti käsillä. Tietysti sattumallakin on aina oma osuutensa.
"Totuus" tai "todellisuus" ei ole aina helposti nähtävissä. Manifestit ilmiöt, ilmikuvat eli se minkä näemme, ovat näkyviä saaria suuressa tuntemattomassa valtameressä.
Monet ydinfyysikot kuten Fritjof Capra ja David Bohm esimerkiksi, ovat hakeneet ajatteluunsa vauhtia vanhasta kiinalaisesta viisaudesta. Näkyvän takana on "piilevä järjestys", jota voisi hyvin kuvata vanhalla kiinalaisella sananlaskulla: Vuoristoelämän ihanuus on siinä, että kaikki on järjestyksessä: puut eivät ole rivissä ja kivet kasvavat sammalta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Fritjof_Capra
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bohm
Huonoista lieveilmiöistä huolimatta Internet ja Google sekä myös muut hakukoneet auttavat meitä ehkä lähestymään tuota kaiken takana olevaa "piilevää järjestystä".
P.S. Vanhanaikainen kirja ei ole menettänyt merkitystään. Lähdekritiikille asetettavat vaatimukset ovat entistäkin suuremmat.
Onko kirjaston kirjoissa sen objektiivisempaa tietoa kuin Googlen tai tieteellisten julkaisujen hakusuhteeseissä. Tilanne on Googlen ja monien tieteellisten hakujärjestelmien ansiosta se, että tietoa on huomattavasti enemmän kuin yhden kirjan perusteella on koskaan saatavissa. Tieto päivittyy nykyään nopeammin internetympäristössä kuin kirjastossa. Internet on täynnä tietoa ajattelun, sivistyksen, kulttuurin, taiteiden ja harrastusten perusteeksi.
Googleen tulee mitä tahansa, mitä on Wikipediassa ja verkossa yleensä, ellei joku hallitus, esimerkiksi jossain maassa, jossa edelleen noudatetaan kunnioittavia tapoja, vaadi sensuuria joidenkin käsitteiden osalta maalle tyypillisen kielen kohdalla.
Kirjaston kirjoissa voi olla miltei mitä tahansa, mutta A I N E I S T O N hyllyyn valikoi joku - yleensä ilmeisesti kirjaston hoitaja. Toisin sanoen aineisto on kirjastonhoitajien arvostelukyvyn sekä määrärahojen kompromissi.
Näin ollen voidaan olettaa, että kirjaston valikoima on jäsentyneempi tapa tarjoilla tieto kuin Google, koska kustannustoimittajat ja kirjastonhoitajat ovat jo olleeet kirjoittajan ja lukijan "välissä".
Sinänsä kirjat voivat olla yhtä subjektiivisia kuin kaikki muukin sanankäyttö. Sananvapaus tarjoaa mahdollisuuden objektiviiseen lukumäärään subjektiivisia tulkintoja objektiivisesta todellisuudesta.
Google indeksoi taloussanomat.fi blogit alle tunnissa. Totesin tuon sattumalta tänään.
Netti käsittämättömän hieno työkalu.
Parasta siinä on tarjolla olevan tiedon määrä ja sen monitahoisuus. Yhtä ainoaa totuutta ei yleensä ole ja se näkyy usein jo hakukoneen ensimmäisen tulossivun lyhennelmistä.
Tällä hetkellä nettiä täydentävät miljoonat blogit - miljoonien ihmisten tajunnanvirta vapaasti käytössäsi!
Yhden ihmisen kapasiteetti on rajallinen, mutta esim. blogien mahdollistama globaali kommunikaatio ruokkii innovaatioita ja tuottavuutta enemmän kuin moni tajuaakaan.
Tottakai se vaatii kokemusta! Jokainen vähänkään vaativampi homma vaatii paljon harjoitusta ja kokemusta eikä tiedon käsittely globaalilla tasolla ole mikään triviaali juttu. Jotkut oppivat, toiset eivät.
Kirjastot olivat entinen ratkaisu samaan ongelmaan. Tulevaisuudessa ne tulevat palvelemaan pelkkinä viihteen (ja mahdollisesti historian) lähteinä kun viimeisetkin nettiummikot häviävät. (Jeps, luen paljon romaaneja, mutta minulle ei tulisi mieleenikään hakea TIETOA kirjastosta!)
Google ja sen kaltaiset tulevat nekin aikanaan korvautumaan uusilla, eikä vanhaan ripustautumisessa tule olemaan silloinkaan sen enempää järkeä kuin nytkään.
Blogikirjoittaja esitellään tietokirjoja kirjoittaneeksi. Vaikuttaa siltä, että hän uskoo paperilehdille kirjoitettuihin teksteihin, jotka on sullottu kansien väliin. Niitä kutsutaan kirjoiksi ja niitä säilytetään kirjastoissa. Saa niitä ostaakin isolla rahalla. Niissä oleva tieto on sitä oikeata tietoa.
Tietoteoriaa paljon tutkinut filosofi Ilkka Niiniluoto määrittelee näin: "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus." Tiedon paikasta ja esittämistavasta hän jättää lausumatta mitään.
Muinoin ennen kirjoja tietoa sai esim. Delfoin oraakkelista. Myöhemmin astuivat mukaan ennustajaeukot ja tietäjät iänikuiset. Vasta 1600-luvulla Gutenberg keksi painaa ensimmäiset kirjat. Kirja oli harvinaisuus pitkään. Ratsu, maatila ja kirja maksoivat saman määrän.
Jatkamatta tässä pidempään tiedon tuottamisen, esittämistavan ja esittämispaikkojen sinänsä mielenkiintoista historiaa, voidaan todeta nykyään valloilleen päässyt sähköinen tiedonvälitys.
Jos omistat tietokoneen ja siinä laajakaistan, sinulla on vaatimattomassakin huoneessasi pienellä pöydällä vähällä rahalla maailman suurimmat kirjastot ja tiedon koontilähteet; vaikkapa Google tai Vikipedia. Eikä sinulta peritä sisäänpääsymaksua senttiäkään.
Jos opetat 6-vuotiaasi (heitähän käytit esimerkkinä) käyttämään tiekkarissa olevaa kirjastoa ja tietolähteitä, hänen ei tarvitse katsella TV:n typeriä, raakoja ja moraalittomia pyssyllä paukuttelusarjoja. Opeta hänet noudattamaan tiedon haussa Niiniluodon kriteeriä.
Kirjastoissa on monta muuta mukavaa asiaa, kuten kuvateoksia, taidetta ja kaunokirjallisuutta. Näitä on vaikeampi saada esim. luonnollisessa koossa, väreissä ja äänenä näyttöpäätteelle mutta niistä saattaa saada vinkin G:stä tai V:stä.
Muistan ajan 60-luvulta, jolloin kouluihin tulivat nauhurit, eräänlaisia säilötyn tiedon säilyttämis- ja esittämisvälineitä. Osa opettajista ei edes halunnut opetella niiden nappuloitten käyttöä koska ne saattavat räjähtää.
Google ja Vikipedia puolustavat hyvin paikkaansa tietolähteinä. Ne edustavat aikamme pitkälle kehittynyttä sähköistä entistä globaalimpaa passiivista viestintää. Tuskinpa kummankaan intressinä on koota virheellistä ja epäluotettavaa tietoa. Mutta aina käyttäjä kuitenkin valitsee ja arvioi.
Niiniluoto on ehdottomasti hyvä viittaus. Sitaatti "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus." kertoo jo itsessään paljon. Totuus on perimmältään tuntematon. Näemme siitä osia, mutta koska emme voi olla varmoja, olemmeko todella saavuttaneet absoluuttisen totuuden, joka ei ole sidoksissa omaan mieleemme, on tyytyminen perusteltuun tosi uskomukseen. Suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan ristiriitaisuus on hyvä esimerkki kahdesta erilaisesta "tosi uskomuksesta". Aiemmin mainitsemani David Bohm katsoi asiaa niin, että nämä tosi uskomukset ovat saman tuntemattoman asian kaksi eri aspektia.
Hyvä oivallus on viittaus lapsen opettamisesta tiedonhaussa. Mielessäni on silloin tällöin käynyt, että kouluissa tulisi jopa opettaa (tieteellisen) tutkimuksen menetelmän ja tietoteorian perusteita. Luoda valmiuksia käyttää tietoa kriittisesti. Muutoin on vaara, että nuorenkin mieli "tukkeutuu" kaikenlaisesta hömppätiedosta.
Wikipediaa voi tietenkin arvostella. Varmasti siinä on puutteita ja jopa virheellistäkin tietoa. Mutta koska se on vapaa foorumi, se on ihmisten välisen kritiikin kohteena. Dynaamisesti tarkasteltuna sillä on kaikki mahdollisuudet täydellistyä ja tarkentua. Olennaista on mahdollisuus tuottaa ja esittää vaihtoehtoistietoa.
Tieteellinen realismi lähtee siitä, että on olemassa mielestämme riippumaton todellisuus. Ajatus on arkielämän kannalta hankala, koska jopapäiväiset asia ovat meille itsestäänselvyyksiä. Surullisimpia esimerkkejä itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisesta on tri Ignaz Semmelweissin tapaus. Käsienpesun vaatiminen synnytyksen yhteydessä lapsikuolleisuuden vähentämiseksi oli kollegoiden mielestä niin naurettava ajatus, että tohtoriparka taisi lopulta kuolla mielisairaana.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ignaz_Semmelweis
Tämänkaltaisista kirjoituksista on yleensä turha provosoitua, mutta laitanpa kuitenkin kaksisenttiseni peliin.
Mielestäni on hivenen pelottavaa, että kouluttajamme ja muut tärkeät ihmisten kehittäjät linnottautuvat säikkyneinä "vanhan maailman" taakse. Ymmärrän hyvin tilanteen uhkaavuuden, jos oppilaat ovat esimerkiksi tietomääräisesti opettajiaan jos ei edellä, niin ainakin pikkunäppärästi tai jopa parhaimmillaan analyyttisesti pidemmällä.
Kirjaston kirjoista saa jopa subjektiivisempaa tietoa kuin esimerkiksi Googlen kautta- käsitys siitä, että esimerkiksi historia ja sen kulun kuvaaminen ei olisi yksittisen tutkijan näkemyksen värittämä on yksinkertaisesti virheellinen. Google ja Wikipedia taas ovat synnyttäneet kriittisen ja medialukutaitoisen tavan hankkia tietoa, koska näkemyksiä on lukuisia ja tulkintoja myös,
Kansan on siis pakko kehittää kriittinen ja jäsentävä asenne tietoon.
Uskallan myös väittää, että opettajamme eivät usein edes halua aitoa keskustelua oppilaittensa kanssa. Monissa tapauksissa oppilaiden osaamis/tietotason seuraaminen vaatii melkoista aktiivisuutta, ja esimerkiksi verkon laajaa hyödyntämistä. Tokihan se jäytää auktoriteettia, jos oppilaat noudattavat "medianlukutaitoa" myös esimerkiksi oppikirjojen ja opettajien tulkintojen suhteen, tai vielä pahempaa - osoittavat kirjoissa seisova tulkinnan vanhanaikaiseksi tai virheelliseksi.
Wikipediaan kirjoittaa kovasti halveksimiesi maallikoiden lisäksi myös arvostettuja tutkijoita ja auktoriteettejä kulloisestakin aiheesta, Lopputulemana on hieno mashup siitä, mitä valistuneet amatöörit ajatelevat asioista suhteessa vakavaan ja analyyttiseen tietoon. Nämä kaksi tasoa nimenomaan opettavat ja ohjaavat kohti kriittistä ja ajattelevaa suhtautumista tietoon, ja pidän tätä positiivisena ilmiönä. Kirja itsessään ei katoa, mutta sen merkitys muuttuu yhä enemmän kiintoisaksi materiaksi ja yhden tulkinnan manifestaatioksi.
Olisin todella pettynyt, jos omat lapseni ( jos niitä siis olisi) altistuisivat noin kapeakatseiselle tulkinnalle esimerkiksi historiasta tai jostain muusta oppi-aineesta. Jopa siinä määrin, että huolestuisin opettajan kompetenssistä aikalailla aidosti. Maailma on nykyjään aikalailla pieni paikka, ja tottavie myös tåynnä tietoa.
Ongelma kouluissa on alkanut siitä, että maissa, missä (katolista) kirkkoa (ja perheinstituutiota) ei ole vielä tuhottu markkinatalouteen sopivaksi, lapsukaiset poimivat Googlella ne argumentit, jotka pureutuvat evoluutioteorian aukkoihin, ja vaativat opettajalta selitystä.
Antikirkollisuuden lumiauraksi laitettu opettajaparka joutuu näin akateemiseen väittelyyn epäakateemisten ja pikkuvanhojen lapsukaisten kanssa - ilman evoluutioteorian puuttuvia nikamia.
Jos minulla olisi ollut 12-vuotiaana Internet, olisin oikonut rakkaan luokanvalvojani, joka oli vain hieman päälle 20-vuotias, väärät käsitykset Puolan ja Neuvostoliiton maataloudesta toteutunutta tehokkaammin.
Minulle Google on riittävä hakukone, enkä tarvitse sitä usein. Katson joskus Wikipediaa, mutta se on täynnä virheitä ja siihen on suhtauduttava varauksin. Ainoa ongelma valheen lisäksi verkossa on tiedon paljous. Jos saa 10 000 hakutulosta, kuka voi kahlata ne kaikki vihjeet läpi. Usein suurin osa on turhaa. Mainokset tunkeutuvat kaikkialle, mutta niistä ei ole mitään hyötyä. Mainostaminen pitää suorittaa täsmämainontana. Minulla on Otavan Iso Ensyklopedia ja sähköinen Facta. Lisäksi voi katsoa tietoa CIA:n sivuilta. Näistä muodostuu jo oma mielipide. On totuus, että ihminen on subjektiivinen toiminnassaan, ja vetää aina kotiin päin. Tämä on rakennettu aivoihimme ihmissuvun säilyttämiseksi. Olkoonkin ihminen keisari, kuningas, tuomari tai presidentti, tämä ilmiö on sisäänrakennettu. Puolueetonta ihmistä ei ole. Taitaapa olla niin, että ihmisen rakentama konekin on puolueellinen ja vetää kotiinpäin.
Miksi Google, jota Wikipedia täydentää, olisi valheellisempi kuin Google, joka tuo Wikipedian sivut ensimmäiseen näytönvieritykselliseen?
Onko kirjahylly valheellisempi kuin kirjat, jotka ovat hyllyssä?
Tämä purkaus on asiaton, eikä liity niinkään juri tähän aiheeseen.
Mutta.
Olen lukenut kaikki blokit mitä tänne on kirjoitettu. Monesta kirjoituksesta, ei suinkaan kaikista, jäi kuva, että niitä on mietitty.
Mietitty vain niin, että joku vetää ns. herneen nenäänsä ja/tai sen perään tulee mahdollisimman paljon kommentteja.
Monessa on hyvin vähän asiaa, tietoa tai edes keskusteluntynkää.
Tarkoitus on ilmeisesti saada ärsytyskynnys ylittymään ja näitä kommentteja vain lisää ja lisää.
Toivoisin suunanmuutosta.
"Mietitty vain niin, että joku vetää ns. herneen nenäänsä ja/tai sen perään tulee mahdollisimman paljon kommentteja.
Monessa on hyvin vähän asiaa, tietoa tai edes keskusteluntynkää."
On selvää, että samalla tavalla kuin vanhan koulukunnan radiotoimittaja kauhistuisi nykyisten paikallisradioiden kielenkäyttöä, lässytystä, kauhistelee hierarkkiseen maailmaan tottunut sanomalehtitoimittaja verkkovapaata sanaa, mikä on kuin joku vappulehti.
Toinen mielenkiintoinen piirre on se, että ne, jotka ovat tottuneet saamaan armosta tai arvosta kolumnipaikan jostain lehdestä eivät ole tottuneet keskustelemaan tasalattialta kenen tahansa lukijan kanssa.
Kukapa esimerkiksi muistaa, mikä oli Iltalehden vapaan kolumnistin, Aarno Laitisen, sähköpostiosoite? Hänhän laskeutui ylhäältä korkeuksista Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimiehen tehtävistä markkinatalouden puolelle Tamminiemen pesänjakajat -kirjan vuoksi. Laitinen tekee yleensä muodollisesti kokoomushenkisiä ja SDP:ä loukkaavia kolumneja, mutta genre sinänsä on oikeistososialidemokraattinen lukijakunnan vuoksi. Uskoisi, että hänen sähköpostipalautteensa on ollut niin suuri, ettei sähköpostiosoitetta enää ole artikkeleissa.
Jos jonkun elinkeino tai harrastus on myydä perinnäiskäsityksiä hieman Aarno Laitisen tai Ritva Santavuoren tapaan, ei tietenkään mielestään rajatonta Eurooppaa ja 2000-lukua elävien ankaraa palautetta voi kuin rajoittaa.
Verkkokeskustelu on luonteeltaan turnajainen. Suomessa Tampereen mediatutkijat eivät ehkä ole paneutuneet riittävästi verkkokeskusteluun, vaikka länsimaista olisi aiheesta ehkä saatavissa viitekehyksiä tai valmiita paradigmoja sovellettavaksi.
Yleensä on niin, että Internetissä kannattaa iskeä rajummin kuin lehdessä, koska kiinnostavuus tulee laadullisesta poikkeamisesta.
Jos mielipide olisi maakuntalehdessä, se on siinä siksi, että se on melko sovinnainen eikä kyseenalaista mitään, vaan on arkiharmitusta ja saa "pysäköintitilan".
Jos mielipiteellä pitää aikaansaada kävijävirta verkkosivulle, sen tulee olla laadullisesti ainutlaatuisempi kuin lehdessä esitetty.
Tässä mielessä verkkokirjoittelun pitäisi olla 1/2 sanomalehtikirjoittelusta (yksi näytönvieritys on 1/2 paperisesta A4:sta), joten tyyli pitäisi ottaa tekstitelevisiosta.
Koska kuitenkaan lyhyesti kirjoittamalla ei ole mahdollista selittää koko viitekehystä, ajaudutaan joko leimaamiseen tai pitkiin kirjoituksiin.
Kun kirjoitetaan ymmärrettävästi ja iskevästi, joka tietenkin kokee käsityksensä uhanalaiseksi ja kaivaa argumentit kirjoittajan oletetusta väärästä viiteryhmästä.
Toisaalta kirjoittelulla voidaan testata toisten kirjoittajien maailmankatsomusta ja mielenliikkeitä sekä tyyliä.
Suomessa tämä on erittäin helppoa, koska ei tarvitse kuin osoittaa muutaman STT:n, SanomaWSOY:n tai Alma Median esittämän näkökulman heikkoudet koskien Venäjää niin saa osakseen sellaista leimaamista, ettei paremmasta väliä.
Toinen kipupiste on Suomen historian oikominen niistä käsityksistä, jotka omaksuttiin jatkosodan pieksäjäisten jälkeen 1944.
Suomen kouluhistoria on edelleen kansalliskonservatiivine, hegeliläinen ja isänmaallinen, minkä vuoksi sen läpivalaisu tiukalla perustuslaillisuudella ja liberaalilla ihmisoikeusajattelulla aiheuttaa edelleen reaktioita.
Tarkoituksellinen mieltä kiihdyttävä aihe on flamebyte eli oikeastaan syötti, millä saa toiselta lieskat esille...
Verkkokeskustelurooleista on olemassa melko hyvä yhdysvaltalainen kuvaus, missä kuvataan yleisimpiä verkkokeskustelujen identiteettejä.
Jos joku löytäisi sen, olisin kiitollinen linkistä. Muistaakseni perustyyppejä oli noin kymmenkunta.
Monet netin tietoartikkelit ovat vapaita mm. tutkijoiden yksisilmäisistä tulkinnoista, joita usen ohjaa tutkijan oma poliittinen näkökulma, esim. voidaan löytää kriittistä tietoa mm. muun median ja tutkijoiden vaientamista tabuista kuten mm. Kekkosen aika, taikka maataloustuet...
Toinen hyvä seikka on se että tutkijoiden ja muiden läminlyömien ihmisryhmien on mahdollisuus luoda omaa tietoaan ja historiaansa. Otetaan esim. siirtolaiset, kehitysmaat, jne..
Näillä ryhmillä ei ole sijaa länsimaisessa historiassa tai tutkimuksessa.
Näitä jotka vastustavat g-sukupolvea taitaa eniten suututtaa se, että heidän monopolinsa ja propagandansa ei enää ole ainoa lähde, vaan vapaat ihmiset voivat itse määritellä asemansa tietoon.
Monikaan ei ehkä muista, että ennen luokan reunalla oli SUOMEN kartta, jotta kaikki oppivat tuntemaan isänmaansa eivätkä vain Åren laskettelurinteitä. Silloin hyllyllä täytettyjen petolintojen tapaan oli kipsipäitä, kuten Snellman.
Koulukiusaamisesta ei jaettu tunnustusta, vaan järjestettiin luokanäänestys hymypojasta ja hymytytöstä.
Historian ja maantiedon oppikirjat olivat pyhiä. Niitä ei sopinut epäillä niin kuin ei uskonnonkirjaa, Vähä-katekismusta eikä juuri muutakaan.
Ruokaa ei saanut jättää lautaselle, vaan sitä piti kunnioittaa!
Ahmiminen oli rumaa
http://mikropc.net/rml/mobile/uutiset/uutispaiva-sisalto.html?CategoryId...
Google ei välttämättä edusta demokratiakehitystä, vaan mahdollisuutta tiedonhaun kartellointiin ja ohjailuun. Joissain kieliversioissa Google sensuroi tietämäänsä. Näin ollen Googlea ei pitäisi koskaan käyttää ainoana hakumenetelmänä, mikäli aikoo tehdä syvällisempiä johtopäätöksiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Censorship_by_Google
Kun rinnalla käyttää All the webiä ja Visisimoa, alkaa olla paremmin jäljillä.
http://www.alltheweb.com/
http://vivisimo.com/
Googlea ei pitäisi koskaan käyttää ainoana tiedonlähteenä. Etenkään, jos haetaan tositietoa. Eri juttu, jos kyse esim. johonkin tuotteeseen liittyvästä informaatiosta tai kirja- tai levykauppojen etsimisestä. Silloin Google riittää.
Jos sen sijaan etsitään esim. johonkin yleismaailmalliseen asiantilaan liittyvää historiallista tietoa, niin saatu data on aina syytä tarkastaa, toisenkin kerran. Wikipedia on pääsääntöisesti ihan OK werkkoensyklopedia - jos ei halua maksaa oikeista, asiantuntijoiden tekemistä rompuista a la Britannica, joiden osto oikeuttaa myös sen nettiversion käyttöön - mutta siellä myös on asiavirheitä.
Tapio antoi asiallisen Topix-linkin. Siitä kiitän. Tässä hakukone, joka ei ole Googlen eikä Yahoon tunnettuusasteella, vielä:
Clusty
Ekholmin blogin pelko kirjastojen tyhjenemisestä on ennenaikainen. Koululaisia näkyy yhä kirjastoissa työskentelemässä, opiskelijoita yliopistokirjastoissa tekemässä esitelmiään ja gradujaan tai lukemassa tenttiin. Sen sijaan "googlelogiikka" on jo hiipinyt opinnäytteiden sisältöihin: niissä tulee vastaan copypastaa, jota ei ole mielletty eikä älyllis-tiedollisesti jäsennetty osaksi tekstiä, vaan ne ovat mukana täytteenä, tekstimassan kasvattajina.
Pahimmillaan tuollainen sisäistämätön copypasta on päässyt ohjaamaan jutun (esseen tai gradun) tekoa. Onneksi se on harvinaista. Vielä... seuraava yliopistolaitoksen "tehostamis"- eli säästöoperaatio saattaa tehdä siitä arkipäivää.
Äh, vanhalla pätkii. Takaraivossa jokin koputti, sitten hiffasin:
Tapio antoi aiemmin yhden Vivisimo-linkin. Se on nykyään Clusty. Olisi pitänyt muistaa aiemmin.
Nyt pitäisi elää tätä päivää ja nostaa ns. algoritmi-matematiikka koulujen opetusohjelmaan jo varhaisessa vaiheessa. Kaikki tietoyhteiskunnan digitaaliset toiminnot käyttävät noita ehdollistavia metodeja, joten niiden toimintamekanismien sisäistäminen on tulevaisuuden tiedonhaun avain. Se ei ole vaikeaa, koirakin toimii ehdollistamalla.
Kirjastoja tuskin tullaan päivittämään enää, niiden kokoelmat vanhenevat, jolloin niistä kannattaa hakea aikalaisnäkemyksiä. Kriittisesti valvottu faktatieto pitää olla saatavilla heti netistä.
"Kriittisesti valvottu faktatieto pitää olla saatavilla heti netistä."
Tarkoitatko, että Suomen tiedonkulkua valvoisi opetusministeri vai viestintäministeri?
Suomessa se tarkoittaisi Venäjä-mielistä sensuuria. Seurauksena olisi tiedonsaanninheikkeneminen ja uskottavuuden menetys kunten on käynyt YLE:n kohdalla. Kuka uskoo USA-vastaisuukksiin, joita uutisetovat pulollaan ja heidän presidenttiensä herjailuun.
Valvottu sananvapaus on kiikkerää. Tämä näkyy siitä, että samat stalisnistit, jotka aikaisemmin kannattivat Neuvostoliittoa, kannattavat eläkekertymänsä kokoon saadakseen nyt kiihkeää NATO-jäsenyyttä sekä aikaisemmin yhdysvaltalaiseksi imperialismiksi leimaamiaan siirtomaasotia kolmannessa maailmassa.
On olemassa sananvapauden palkkasoturien ryhmä, joiden henkinen vertailuryhmä ovat kansanedustajat ja ministerit.
Paljon on käyty keskustelua Toimittajaliiton jäsenluettelon salaamisesta, koska monikaan ei halua yleiseksi käsitykseksi sitä, että Aatos Erkko käänsi takkinsa ja hyväksyi toimittajakoululaistensa joukkoon sittemmin myös Tampereen punaisen yliopiston oppilaita, taistolaisia toimittajaliittolaisia.
Marxilainen journalisti on myös länsiaatteen palveluksessa hyvä, jopa parempi kuin toimittajakoululainen, koska hän kykenee rakentamaan pirstaleisesta todellisuudesta valikoimalla eheän maailmankuvan.
Näin ollen teologiaa teologian ja taistolaisuuden lisäksi on myös länsiaate, joka voi hyödyntää Neuvostoliiton purkautumisen jälkeen tarpeettomiksi käyneet marxilaiset propagandistit.
Sananvapauden valvonta tekee siitä kiikkerää ja altista vallankaappauksille, missä luokkataistelijat liberaalien imperialistien ohella ovat kuin omassa akvaariovedessään.
Minä en käytä lainauksia.
Googlessa on pieni linkki "Tarkennettu haku".
Sen takaa löytyy lisää hakuominaisuuksia.
Lainauksiin laittaminen ei ole käyttäjän kannalta itsestäänselvä asia. Selkeämpää olisi, jos se lukisi jossain näkyvällä paikalla. Missä tällaista olisi opetettu?
Minä käytän "Tarkennettua hakua", koska se lukee siinä suomen kielellä. Sen takaa löytyy mm. nämä vaihtoehdot:
kaikilla sanoilla
täsmällisellä ilmauksella
millä tahansa sanoista
ilman sanoja
Tämä on vasta alkua...
Lainausmerkkien muistaminen kuormittaa käyttäjän muistia tarpeettomasti. Mitäs ne käytettävyyden gurut sanoikaan muistin kuormittamisesta(se tulee minimoida)?
Voi olla että kirjoittaja käyttää nettisivuja lähinnä googlaamiseen, jolloin on aikaa opetella tuon kyseisen hakukoneen pikakomennot ulkoa.
Vaikea uskoa, että kirjoittaja olisi opettanut tiedonhakua. Huonoa esimerkkiä antaa...
Wkipediassa voi toki olla virheitä, mutta sen etu painettuun sanaan verrattuna on siinä, että kuka tahansa voi korjata siinä esiintyvät virheet, ja niin myös tapahtuu.
Juuri tässä on Googlen, Wikipedian, blogien ja nettikeskustelujenkin luotettavuutta lisäävä tekijä: vuorovaikutteisuus. Valhe paljastetaan nopeasti ja moneen kertaan. Ja juuri keskustelut monipuolistavat aiheen käsittelyä, kuten tässäkin.
Muuten olen sitä mieltä, että on turhaa väitellä eri medioiden ja tiedonhankintakeinojen paremmuudesta: nehän täydentävät toisiaan. Ja se joka välittää väärää/ vajavaista/ vanhentunutta ym. ärsyttävää tietoa, pelaa itsensä ulos.
Juuri tuo sananvapaus onkin ongelma niille, joiden intressissä on ylläpitää perinnäiskäsityksiä, vaikka ympäristö olisi jo muuttunut. Esimerkiksi Aimo Massinen tai ehkäpä Ketonen, edustanevat sitä koulukuntaa, että kun lasketaan liikkeelle kulkupuhe "yleisistä syistä" Turun Sanomien päätoimittajaa koskien, on se yleinen turkulainen totuus, mihin koko maan on tyydyttävä.
Helsingin Sanomatkin on ajoittain kampanjoinnillaa marginalisoinut itseään "Brysselin Pravdaksi". Tämä näkyy sitten "nenänvalkaisuviikkoina", kun pakonomaisesti tasapainottamiseksi arvostellaan Bushin hallintoa, vaikkei mitään erityistä juuri sinä ajanjaksona olisi tapahtunutkaan.
On jotenkin selvää, että sanomalehtiväen on melko vaikeaa "astua alas" verkkoon keskustelemaan kenen tahansa kanssa tasalattialta, kun aikaisemmin on saunakabinetissä "päätetty", mitä Suomessa ajatellaan ja mitä Suomessa saisi ajatella.
Eipä juuri lisättävää. Tiedon "tuottaminen" ja parantaminen on juuri nähtävä dynaamisena prosessina. Se mikä nyt näyttää todelta, ei sitä huomenna ehkä tarkkaan ottaen olekaan.
Yleensäkin muutos tapahtuu yhteisössä ihmisten välisen tarkoituksellisen (intentationaalisen) toiminnan kautta. Vuorovaikutus on rajapinta jossa intentiot kohtaavat. Tuloksena prosessi, joka vaikuttaa vaikkapa tiedon sisältöihin. Yhteisö on siis tässä yhteydessä enemmän kuin osiensa summa. Edelleen ymmärrän tämän niin, että yhteisö on se "näkymätön" kokonaisuus, joka on tuottanut näkyvät rakenteet, organisaatiot jne.
Eihän rakennuskaan ole fyysisesti arkkitehdin päässä. Se on aluksi siellä ideana, siirtyy piirustuspöydälle ja viimein rakennukseksi.
Tällainen lähestymistapa mielestäni riittää perusteeksi sille, että sensuuri voidaan katsoa olevan pahasta, jopa sensuroijille itselleen. Sanan- ja ilmaisunvapauskaan ei kuitenkaan ole mielivaltaa. Tässä jokaisen yksilön oma toiminta on avainasemassa.
Enpä menisi puhumaan menetetystä sukupolvesta. He vaan näkevät maailman erilailla kuin me vahat.
Wikipediaan ei kannata liikaa luottaa, sitä voi muokata kuka tahansa.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 85 kommenttia